Kotipaikkarakkaus

(en aio edes pahoitella hiljaiseloa, elämä on ollut lievästi sanottuna hektistä viime aikoina!)

Tiedätkö sen tunteen, kun pysähtyy yhtäkkiä kesken kävelyn, katsoo ikkunasta kesken automatkan tai muuten vaan tulee ajatelleeksi että juuri täällä ja tässä hetkessä minun kuuluukin olla?

Itse olen Tampereelle tullut junan tuomana kaukaa pohjoisesta, Oulun yläpuolelta hyyyvin pienestä 8000 asukkaan ''kaupungista''. Puolitoista vuotta sitten Tampere tuntui hirvittävän isolta, meluisalta, vilisevältä, kaupungilta jossa ei ole koskaan hiljaista.
Osittainhan tämä on totta - Tampere on paljon suurempi ihmismäärältään ja pinta-alaakin on kiitettävästi. Liikenteen melu ulottuu lähes kaikkialle ja ruuhka-aikaan keskustassa hämeenkadulla luoviminen on itsessään aikamoinen taitolaji.

Mutta Tampereesta on tullut minun kotini

Nämä ovat sanat, joita en luullut koskaan sanovani. Kaupunki on aina ollut kotoisa koska kävin täällä niin paljon ennen muuttoa, mutta täysin kodilta se ei ole koskaan tätä ennen tuntunut. En koskaan uskonut että tulen viihtymään näin suuressa kaupungissa, koska 19 vuodessa väistämättä ehti tottua siihen ettei missään voinut liikkua ilman niin, ettei nähnyt ketään tuttua. Alkuun minua jopa ahdisti se etten ikinä näe yhtään tuttua kasvoa missään liikkuessani. :D

Kodin ja viihtymisen tunne muodostuu varmasti monesta asiasta jotka tällä hetkellä vain ovat sattuneet loksahtamaan kohdilleen. Asun todella ihanassa asunnossa tarpeeksi kaukana keskustasta (eli pääsen halutessani metsään kävelylle, hah), käyn koulua jossa viihdyn, olen tutustunut uusiin ihmisiin joista minulla on todella hyvä kutina. Ylipäätään kaikki tuntuu oikealta, juuri tätä polkua minun on tarkoitus seurata. Työtilanteessa olisi ehkä hiukan parantamista jos jotain negatiivista on keksittävä, mutta senkin eteen olen alkanut tehdä töitä ja toivon että asioihin tulisi muutosta.

Tällä postauksella ei ollut mitään muuta virkaa kuin kertoa että hei, olen elossa ja erittäin onnellisesti elossa! <3

Välivuosi suunnitteilla?

En varmasti ole ollut yksin sen tunteen kanssa, että ei lukion 3. vuoden lopullakaan ollut vielä minkäänlaista havaintoa että mitä elämällä haluaa tehdä, mutta kouluun kuitenkin olisi haettava. Osa (kuten minä) päättää pitää välivuoden hausta huolimatta, osa menee opiskelemaan alaa josta ei varmasti edes tiedä että kiinnostaako, kukin tavallaan.

Minulle välivuoden pitäminen oli jo aika pitkään itsestäänselvyys - vedin lukiossa aika tiivistä tahtia koska tein paljon kursseja jotka olivat varsinaisen kouluajan ulkopuolella, olin mukana monenlaisessa toiminnassa ja lukion kakkosvuonna aloitin lisäksi vielä ilta- ja viikonlopputyön. Vuoden hengähdystauko jolloin voisin tehdä ''vain'' töitä kuulosti jo silloin ihanalta ajatukselta ja opettavainen vuosi tämä on ollutkin, monellakin tavalla.

Jos suunnittelet pitäväsi välivuoden, voin lämpimästi suositella että muuta omillesi asumaan. Minulle ainakin omaan kotiin muutto oli jo itsessään sellainen shokki, että jos olisi vielä siihen päälle vielä pitänyt aloittaa koulu, olisin ollut kyllä ihan totaalisen hukassa. Tässä on tietysti vaara, että päädyt eri paikkakunnalle kuin mihin menet opiskelemaan, jolloin muutto vieraaseen kaupunkiin on taas edessä, mutta itselläni näin ei onneksi käynyt ja toisaalta hain vain Tampereelle opiskelemaan koska olen tänne vuodessa niin hyvin kotiutunut.

Jos muutat vieraaseen kaupunkiin, koeta löytää pian uusia ystäviä. Itse en ole tässä vieläkään oikein onnistunut mutta onnekseni minulla oli ja on täällä pari vanhaa kaveria, joille voi soitella jos ja kun yksinäisyys iskee. 600 kilometriä välimatkaa on myös tehokkaasti karsinut kotipaikkakunnan ''ystävistä'' pois ne jotka eivät oikeasti jaksa pitää yhteyttä, mutta ne ystävyyssuhteet jotka ovat säilyneet, ovat entistäkin vahvempia <3

Lisäksi, Hyppää rohkeasti tuntemattomaan. Minulle näitä hyppyjä olivat jo itse muutto ja lisäksi päädyin täysin vahingossa siivoushommista aulapalvelutyöhön, jossa minun piti olla vain 3 kuukautta, joka yllättäen venyikin kahdeksaksi.

Minulle välivuosi on ollut siis aivan ehdottoman positiivinen kokemus: olen oppinut paljon itsestäni ja muista ihmisistä, itsenäistynyt, oppinut luottamaan omiin vaistoihini ja tekemään kipeitäkin ratkaisuja kun on ollut pakko ja saanut kerättyä voimia tulevia kouluvuosia varten, sekä aivan mielettömästi opiskelumotivaatiota!

Opiskelemaan!

Heipä hei kaikki!

Blogin puolella on ollut hiljaista ja ei voi kyllä syyttää muuta kuin itseään. Loman pari viimeistä viikkoa meni ihan hirvittävää vauhtia, viimeisellä viikolla olin taas kotona Tampereella äitipuoleni ja siskon kanssa ja heti töihin tällä viikolla palattuani maanantaina tulivat äiti ja eräs perhetuttumme käymään. :D Päivät on menny pitkälti siis vieraita viihdyttäessä eikä ole ollut aikaa roikkua koneella.

Mutta se niistä selityksistä. Niinkun otsikosta varmaan pystyy päättelemäänkin, niin minun(kin) askeleeni suuntaavat syksyllä kohti koulua ja opiskeluja! 1.7. kun avasin opintopolun klo 4.30 aamulla niin kyllähän se vähän unelta tuntui, että opiskelupaikan oikeasti sain. Nyt tuntuu jo vähän todemmalta kun otin paikan vastaan, ilmottauduin läsnäolevaksi ja toimitin todistuskopiot tamkkiin ja hain opintotukea. Ja niin tosiaan, näillä näkymin minusta tulee 3,5 vuoden päästä tradenomi :)

Uran ja alan valinta ei ole ollut mikään itsestäänselvyys. Kaikki toitottivat yläasteella, että lukiossa saat 3 vuotta lisäaikaa miettiä että mikä sinusta tulee isona, mutta en todellakaan vielä vuosi sittenkään tiennyt mihin haluaisin pyrkiä. Hain siis vuosi sittenkin tradenomikoulutukseen (tosin monimuotopuolelle, jonne ei käytännössä voi lukiopohjalla edes päästä. :D) ja kauppakorkeaan, mutta en juurikaan pistänyt tikkua ristiin pääsykokeiden eteen koska halusin pitää välivuoden. Hetkeäkään en ole valintaani katunut ja vajaan vuoden aikana kerkesinkin pohtia asioita moneltakin kannalta ja päätin hakea uudelleen tradenomiksi. Välivuodesta on muuten tekeillä erikseenkin postaus, joten sen hyötyjä ja haittoja en tässä sen kummemmin valota.

Vähän meinaa jännittää nämä uudet tuulet ja harmittaa luopua kivasta työpaikasta ja ihanista työkavereista, mutta onneksi saan jatkaa tuuraajana edelleen. Ja niinku kaikki on mulle sanonu, elämässä pitää mennä eteenpäin eikä jumittaa aina siihen tuttuun ja turvalliseen.

Kirppiksellä

Eilen tuli käytyä pitkästä aikaa Oulussa äidin ja veljien kanssa, kun veljet olivat hoitamassa asioitaan ja minä tulin siksi aikaa isäni luota äidille seuraksi. Veljet eivät kuitenkaan kauaa viihtyneet ja kun he lähtivät takaisin kotia kohti, minä jäin vielä yksin kirppistelemään ja muutaman löydönkin tein.

Olen aina tykännyt ajatuksesta että itselle tarpeettomaksi käyneet tavarat kierrätettäisiin eteenpäin, mutta silti tulee aivan liian vähän käytyä kirppiksillä! Ostan todella vähän itselleni vaatteita juurikin siksi että ne ovat niin kalliita, mutta pitää ehdottomasti alkaa Tampereellakin enemmän kiertelemään kirppareilla jos löytäisi kivoja juttuja itselleen. :) Olen tässä kriiseillytkin jo useammalle kaverille, ettei minulla ole enää kouluun sopivia siistejä vaatteita kun olen vuoden ollut töissä ja käyttänyt vaan työvaatteita ja kotona jotain lökäreitä ja huppareita! Koulusta ja sen aloituksesta sekä ylipäätään välivuoden pitämisesta teen postausta myöhemmin kunhan loput koulupaikkatulokset tulevat. Yhdestä koulusta olen hyväksynnän jo saanut mutta odottelen vielä muut ja päätän vasta sitten minne menen jos useampi paikka aukeaa. Nyt kuitenkin niihin ostoksiin:

Tykkään hirveästi vaatteista jotka on yksinkertaisia mutta joissa on silti joku ''juttu''. Tämän collegepaidan selkämyksen pitsi oli juurikin sellainen. Hintaa paidalla oli 5 euroa, mikä on kirppisvaatteeksi aika paljon mutta lähtipä paita silti matkaan.

Tämä flanellipaita kustansi huikeat 1,50 euroa. Käytin joskus paljon flanellipaitoja mutta jostain syystä ne kaikki ovat kadonneet vaatekaapistani vuosien saatossa.

Rento viininpunainen paita sais ehkä enemmän oikeutta päällä kuin kuvassa, mutta ehkä tästä jonkin käsityksen saa. Viininpunainen on yksi lempiväreistäni ja useimmiten päälleni eksyvät vaatteet ovat sellaisia jotka ovat mukavia päällä joten ei ihme että tämäkin tarttui mukaan. Paidalla oli hintaa 4 euroa.

Kirpparilla, jossa kävin, myydään myös jonkin verran tuotteita uutena ja nämä ''pillimukit'' ja kettupatalaput olivat niin syötävän suloisia etten voinut vastustaa kiusausta. Mukien kappalehinta oli 2,90 euroa ja patalappujen 2 euroa.

Sattumalta pikkusiskollani oli juuri samanlainen mutta eri värinen muki kuin minulla! :D Kuva eiliseltä piknikiltä takaportailta, joka kesti 7 minuuttia kunnes todettiin että ulkona on liian kylmä ja siirrettiin piknik sisätiloihin.

Kotilomalla

Otsikko antaa hiukan sen kuvan että olisin jossain hoidossa ja sieltä kotilomalla, mutta en sentään ;)

En ole suinkaan aina asunut Tampereella, vaan muuttanut sinne vasta vuosi sitten pienestä, 8000 asukkaan kaupungista Pohjois-Pohjanmaalta. Oli pienehkö shokki! Kuluneen vuoden aikana olen kerinnyt käydä kotona vaan neljä kertaa ja vain pari päivää kerrallaan, mutta nyt ensimmäisen palkallisen kesäloman koittaessa hyppäsin marsujen kanssa junaan ja asettauduin tänne kahdeksi viikoksi joista ensimmäinen on nyt kulunut!

Suuri osa läheisimmistä lukiokavereistani on joko kesätöissä täällä tai Oulussa, joten paljon on tullut nähtyä heitä. Onkin ollut tosi ihanaa viettää aikaa ja jutella kerrankin ilman kiirettä ja nähdä ihmisiä 'erikseen'. Lyhyemmillä visiiteillä oon vaan yksinkertaisesti kutsunut kaikki meille kahville koska aika ei ole riittänyt käydä kaikkien kanssa jossain.

Inkan ja Jonnan ja Jonnan pienen tytön kanssa tuli pyörähdettyä Ranuan eläintarhassakin tällä viikolla. Satuttiin just sopivasti paikalle ja ehdittiin kiertää koko kierros ennen iltapäivän sadetta eikä silti tullut kiire. Eläimetkin olivat hyvin näkyvillä ja bongattiin jopa kaikki linnut, niitä en yleensä ole koskaan nähnyt kaikkia! Seurattiin myös jääkarhujen ja ruskeakarhujen ruokintanäytös, joka oli ehkä hieman tylsä eläintenhoitajan lähinnä selittäessä karhuista kaikkea enkä itse ainakaan saanut puheesta edes kunnolla selvää.

Muiden kavereiden kanssa on tullut käytyä kahvilassa, hengailtua heidän luonaan ja käytyä ajelemassa.

Ja olihan meillä myös mun aivan supersöpö kummityttö hoidossa!

Nyt jatkan lomailua OITNB:n uuden kauden parissa ja huomenna suuntaan Iihin.

Tervetuloa!

Hei, ja tervetuloa lämpimästi uutuuttaan kiiltävään blogiini.

Kuka minä olen ja mitä minä teen, ja miksi sinun pitäisi jäädä tänne?

Minä olen 20-vuotias, vuosi sitten Tampereelle asettunut nuori nainen. Tällä hetkellä käyn töissä ja teen asiakaspalveluhommia erään firman aulapalveluissa. Työnkuvani on tooodella laaja ja mikään päivä ei ole samanlainen! Vapaa-ajalla vietän aikaa yksiössäni johon muutin reilu kuukausi sitten asuttuani ensin kämppiksen kanssa. Harrastuksiini lukeutuvat sarjojen katselu (vähän liikaakin), lenkkeily, elämäntaparemppailu ja salilla käynti sekä marsujen lelliminen.

Minulla on myös jatkuvasti hirvittävä kaukokaipuu ja palo päästä matkustamaan, joten matkakuumeilupostauksia on varmasti luvassa enemmän kuin kukaan jaksaa lukea. Tähän mennessä olen käynyt Rhodoksella, Gran Canarialla, Tallinnassa, Tukholmassa, Lontoossa sekä Kiinassa Shanghaissa ja Pekingissä, ja palo reissuun on suunnaton. <3 Suurin haaveeni on päästä jossain vaiheessa Australiaan, sekä asua ulkomailla edes hetken aikaa.

Taivaallisen rauhan aukio, Peking

Blogia olen kirjoittanut aiemminkin erilaisin tyylein, mutta into on aina lopahtanut jostain syystä. Siksi en haluakaan nyt aluksi rajata aihepiiriä liian tarkkaan, vaan kirjoittaa silloin kun siltä tuntuu ja siitä mistä huvittaa silloin kirjoittaa. Salaisena haaveena on että saan vanhat kirjoitustaidot heräteltyä henkiin ja kaivettua kameraakin välillä esille ja otettua 'oikeita' kuvia kamalien snapchat-irvistelyjen sijaan.

Jos koet kiinnostuneesi, liity ihmeessä lukijaksi tai jätä kommenttiboksiin terveisiä! :)